
Olen nyt kohta kahden vuoden ajan työskennellyt Eurajoen seurakunnassa. Liikenne sielläpäin on ihan unelmaa. Kasitiellä liikkuu kyllä vilkkaasti autoja, mutta liikenne on sujuvaa. Porista Eurajoelle on noin 35 kilometriä. Tämä matka taittuu reilussa puolessa tunnissa. Luvian kirkolle ajelen noin 20 minuuttia.
Olen nyt kesälomalla ja vietän lomaa toisessa kotikaupungissani Vantaalla. On todella kivaa viettää laatuaikaa lasten kanssa ja käydä moikkaamassa pääkaupunkiseudulla asuvia ystäviä.
Tänään lähdin Kansallisbaletin ex-kollegani kanssa käymään Ateneumissa. Miten kiva ajatus hurauttaa autolla Helsinkiin ja nautiskella hetki museosta hyvässä seurassa!
Mutta ”kruisailu” Helsingissä ei ollutkaan yhtä rentouttavaa kuin Satakunnan maaseudulla. Vaikka olen melko kokenut autoilija ja Helsinkikin on minulle tuttu paikka, oli elokuinen Stadi aika ruuhkainen mesta. Liikennejärjestelyt ovat muuttuneet parissa vuodessa niin paljon, että jouduin sukkuloimaan aivan eri reittejä, joihin olen tottunut pari vuotta sitten. Kesäiset tietyöt tekivät tähän oman pikku lisänsä. Helsingissä liikkuu kesäisin myös hurja määrä jalankulkijoita ja – niitä paljon parjattuja – sähköpotkulautoja. Ratikat ja bussit ovat ihan peruskauraa.
Rennolla kesäloma-asenteella selvisin kuitenkin ruuhkaliikenteessä hyvin ja pääsimme Ateneumiin. Siellä oli ilmaispäivä ja aikamoinen jono. Meinasin siinäkin kohtaa luovuttaa ja ehdottaa että menisimme museon sijaan vain käymään jossain kahvilla. Kokeilimme Ateneumin kahvilaa ja sitä kautta pääsimmekin myöhemmin myös pujahtamaan museon puolelle. Meillä oli oikein rattoisaa.
On todella mukavaa käydä välillä ”isolla kirkolla”. Kaupungissa on paljon nähtävää ja koettavaa. Olen kuitenkin alkanut arvostamaan paljon myös pikkukaupungin ja maaseudun rauhaa.
Onkohan musta tullut ihan lande?
Riina Laurila,
17.8.2023