Tänään juhlimme jälkikäteen sekä minun tyttäreni että veljentyttären syntymäpäiväjuhlia. Olen ostanut jo aikoja sitten kakkukynttilät 17 ja 18. Nyt viimein tuli tilaisuus tehdä kunnon kermakakku noille kynttilöille. Näiden nuorten synttärit olivat oikeasti elokuussa ja syyskuussa, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Tänään 17.10. oli sellainen päivä, että kaikki olivat yhtä aikaa koolla ja juhlat voitiin järjestää.
Mutta tänään on myös yhden sukulaiseni syntymäpäivä ihan oikeasti. Äidin isän syntymästä tuli tänään kuluneeksi 112 vuotta. Pappa ei ole enää täällä maan päällä, mutta sytytimme myös Loimaan papalle syntymäpäiväkynttilän.

Löysin myös juhlapäivään sopivan runon:
”Tulkoon tiellesi onni, tulkoon ilo, tulkoon valo.
Piirtäköön reittiäsi suuremman sormenjälki,
jotta silloinkin kun olet hukassa,
kun et tiedä mihin mennä,
muistaisit ettet pysty kulkemaan niin kauas,
että putoaisit kaikkivaltiaan kämmeneltä. ”
Kirjoittanut: Elina Salminen
Riina Laurila,
17.10.2024