Tänään oli Tuomasmessu Luvian seurakuntakeskuksella. Löysin tietokoneen kätköstä saarnan, jonka olen kirjoittanut Valvomisen sunnuntaina vuonna 2022. Tämä on ensimmäinen kirjoittamani Valvomisen sunnuntain saarna. Tämä saarna tuntui ajankohtaiselta tänäänkin, niinpä luin tämän saarnan hieman muokattuna tänään messussa ja julkaisen sen saman tien myös päivän blogissa.
Tänään on Hengellisen valppauden ja odotuksen pyhä
Kirkkovuoden lähetessä loppuaan sen viimeiset sunnuntait muodostavat aiheeltaan läheisesti yhteen liittyvän pyhien kokonaisuuden. Ennen kirkkovuoden kierron päättävää tuomiosunnuntaita vietetään valvomisen sunnuntaita. Se on nimensä puolesta hyvin nuori pyhäpäivä, joka otettiin käyttöön vasta vuonna 2001. Tuolloin se korvasi aiemman ”kirkkovuoden lähinnä viimeinen sunnuntai” -nimityksen, jolla nimellä päivää oli huomioitu vuodesta 1958.
Valvomisen sunnuntain teemoina ovat nimenomaan hengellinen valvominen ja Kristuksen paluun sekä Jumalan rakkauden ja armon lopullisen esiinmurtautumisen ja voiton odotus.
Jeesuksen kehotus valvomiseen ja valppaana pysymiseen on osoitettu ennen kaikkea rohkaisuksi maailman murheiden ja vaikeuksien kanssa kamppaileville ihmisille. Jo evankeliumien ylöskirjaamisen aikaan monet olivat kärsimättömiä, kun ylösnousseen Vapahtajan paluu tuntui viivästyvän. Elämän karikot ja uupumus johtavat herkästi epätoivoon, uskon hiipumiseen, Jumalan armorikkaiden lupausten unohtamiseen.
Jeesus haluaa muistuttaa muistuttamasta päästyäänkin, että Jumala on lupaustensa mittainen ja että Hänen hyvyytensä on sanova kaikissa asioissa viimeisen sanan.
”Olkaa siis tekin valmiit.” Kukaan meistä ei tunne ennalta omien päiviensäkään lukumäärää. Valvomisen sunnuntai muistuttaa myös oman elämämme lyhyydestä – ja toisten elämän. Eikö olisikin viisautta etsiä sovintoa ja anteeksiantamusta ystäviensä ja läheistensä kanssa jo tänään eikä siirtää riitojen ja kaunojen selvittelyä aina vain huomiseen?
Sanomme: ”Kyllä tässä on aikaa.” Aina aikaa ei olekaan. Voisimmeko olla sydämeltämme kyllin levollisia, että vailla katumusta tai katkeruutta voisimme lähteä iäisyysmatkallemme vaikka seuraavana päivänä?
Kristuksen seuraajaa muistutetaan pysymään valppaana yövartiossa myös maailman pimeyden keskellä. Itsekeskeisyys ja välinpitämättömyys turruttavat ja tekevät sokeiksi ympärillä vahvistuville pahuuden voimille. Meitä rohkaistaankin olemaan pysymättä vaiti ja toimimaan päättäväisesti epäoikeudenmukaisuutta, julmuutta ja sortoa vastaan. On uskallettava puhua, jottei pahuus saisi ylivaltaa vain siksi, että hyvät vaikenivat. Meidät on kutsuttu palvelemaan Jumalan valtakunnan ovenvartijoina.
Eräs Jumalan valtakunnan ovenvartija oli Dietrich Bonhoeffer. Hän oli saksalainen evankelis-luterilainen pappi. Hän oli natseja vastustavan Tunnustuskirkon perustajajäsen ja vastarintataistelija. Hänet pidätettiin keväällä 1943. Vaikka sota oli jo aivan lopuillaan, Bonhoeffer joutui teloitetuksi. Hänet hirtettiin Flossenbürgin keskistysleirillä 1945. (Lähde: Ylen elävä arkisto)
Dietrich Bonhoeffer uskalsi vastustaa pahuutta. Hän ei vaiennut vaan valvoi ja nousi rohkeasti julmuutta ja sortoa vastaan. Hän pysyi Kristuksen seuraajana maailman pimeyden keskellä. Hänen sanansa rohkaisevat meitä kristittyjä tänäänkin virren 600 sanoin:
”Kun pahan valta kasvaa ympärillä. Vahvista ääni toisen maailman. Niin että uuden virren sävelillä. Kuulemme kansasi jo laulavan.”
Ympärillämme on pahuutta. Sitä on ollut ennen ja sitä on maailmassamme edelleen. Meidän ei pidä silti väsyä uskomasta hyvään. Kun me valvomme hyvyyden puolella, niin valvoo meidän kanssamme myös armollinen Jumala – Jeesus Kristus.
Riina Laurila,
17.11.2024
Balettipappi 