Joulunalusaika on kiireistä aikaa papeilla, eikä balettipapin joulu tee tähän sääntöön poikkeusta. Silloin, kun jäin eläkkeelle Suomen Kansallisbaletista, ajattelin, ettei baletin esittäminen tule enää olemaan osa arkeani. Toisin kävi! Balettitanssin ammattitaito on osoittautunut tärkeäksi osaksi myös nykyistä työtehtävääni.

Joulun alla minulla on ollut balettiesityksiä useissa joulujuhlissa. Niinpä kärkitossut, eli kärkkärit ovat päässeet pahasti pehmenemään. Ammattitanssijat käyttävät oksalakkaa tossujen käyttöiän pidentämiseen. En ole moneen vuoteen joutunut lakkaamaan kärkkäreitä. Tossujen käyttö on ollut sen verran vähäistä, että olen pärjännyt ilman tossujen lakkaamista. Nyt se oli kuitenkin tehtävä.
Tein mielenkiintoisen havainnon: Ennen oksalakka oli kirkasta ja voimakkaan hajuista, mutta nykyisin se on maitomaista, paksumpaa, eikä haise juuri miltään. Kuivuminenkin kesti pidempään, kuin vanhan oksalakan kuivuminen. Onneksi minulla oli toinen tossupari varalla, kun tanssikeikkoja oli useampana päivänä peräkkäin. Tein myös toisen havainnon: Nykyinen oksalakka ei myöskään koveta tossuja yhtä hyvin, kuin vanhan koostumuksen lakka. Joutunen siis seuraavalla lakkauskierroksella turvautumaan balettikaupan erikoistossuliimalakkoihin. Ei ole oksalakka kuten ennen.

Tässä kuvassa olen todellinen monitoimihenkilö. Luvian kirkossa oli Christmas carols -tapahtuma, jossa laulettiin joululauluja englannin kielellä. Olin esilaulajana, pidin puheen, luin evankeliumin ja tanssin enkelinä. Kuvassa näkyy, että mukana on niin kansio kuin enkelinsiivetkin. Kiitokseksi esityksestä olen myös saanut kukan.
Papin työ sakastissa on paljon muutakin, kuin valmistautumista saarnaan. Messujen ja joulutilaisuuksien jälkeen sakastiin yleensä tulee paljon nuoria hakemaan allekirjoitusta rippikoulupasseihin. Niinpä Christmas carolsinkin jälkeen enkeli jakoi iloisena allekirjoituksia nuorten passeihin kaikkien näiden tamineiden kanssa.

Sitten se ballerinan uran ja pappeuden yhdistämisen suurin haaste: syöminen! Papin työhön kuuluu olennaisena osana kahvipöydissä istuminen ja erilaiset ruokailut. Joulun alla, kun juhlia on paljon, saatan syödä samana päivänä useamman kerran joulupuuroa ja tietenkin myös joulutorttuja. Tämän kuvan ottamisen aikaan söin samana päivänä joulupuuroa kahdesti. Joulutorttua oli tarjolla sinä päivänä kolmesti.
Silloin kun tanssin päätoimisesti balettia, pystyin rytmittämään syömiset niin, että söin tukevasti vasta tanssiesityksen jälkeen, koska täydellä vatsalla on ikävä tanssia. Balettipappi ei kuitenkaan voi toimia niin. Tanssiesitykset ovat aina ruokailun jälkeen, eikä se ole todellakaan kohteliasta, että pappi kieltäytyy syömästä hänelle tarjottuja herkkuja. Niinpä olen opetellut tanssimaan täydellä vatsalla.

Sitten vielä yksi pappikuva. Vaikka olenkin usein tuonut esiin sosiaalisessa mediassa erityisesti niitä tilaisuuksia, joissa olen tanssinut, on työni kuitenkin noin 90 prosenttisesti perinteistä papin työtä. Tanssiesityksiä minulla on silloin tällöin, mutta kirkolliset toimitukset ovat pääasiallinen työni. Tämä kuva on otettu Luvian kirkosta joulukuusen luota kolmannen adventin jumalanpalveluksen jälkeen. Kolmannen adventin keskushenkilö on Johannes Kastaja ja päivän liturginen väri on paastonajan mukaisesti violetti.
Tämä työviikkoni on alkanut koulukirkoilla. Kierrämme kanttorin ja nuorisotyöntekijöiden kanssa alueen kouluilla ja rukoushuoneissa pitämässä jouluhartauksia. Ohjelmassa on esimerkiksi näytelmä: ”Suutarin joulu”. Olen kaksoisroolissa kadunlakaisijana ja naapurina, joka on unohtanut avaimet kotiin. Seurakuntatyö on siinä mielessä kivaa entiselle teatterityöläiselle, että saan edelleen harrastaa näyttelemistä roolissa jos toisessakin.
Jouluaatto ja joulupäivä menee niin ikään töiden merkeissä Luvialla. Minut näet jouluaattona perhehartaudessa klo 14.00 Luvian kirkossa, siellä on myös pieni balettiesitys.
Jouluaaton hartaudessa olen pappina Luvian kirkossa klo 16.00.
Luvian hautausmaan kappeli on aattoiltana valaistu kynttilöin ja lyhdyin klo 20-22. Luen kappelissa jouluevankeliumin klo 21.00. Luvian mieskuoron kvartetti laulaa evankeliumin jälkeen laulun: Jouluyö juhlayö.
Viattomien lasten päivänä 28.12. klo 18.00 on Enkelikirkko Luvian kirkossa, jossa näet paljon pieniä enkeleitä.
Tervetuloa jouluna Luvialle!

Riina Laurila,
17.12.2024