Olen tehnyt itselleni lupauksen, että kirjoitan blogin aina kuukauden 17. päivä. Tammikuussa se on aina syntymäpäivä. Viime vuonna minulla oli isot juhlat. Tänä vuonna en pitänyt synttäribileitä.
Pienimuotoinen juhla silti tänäänkin vietettiin. Kävin kahvilla äidin kanssa sellaisten ystävien luona, jotka olen tuntenut lapsesta saakka. Se on jotenkin käsittämätöntä, miten nopeasti vuodet kuluvat ja miten paljon asioita tapahtuu. Maailma muuttuu ja uusia sukupolvia syntyy.
Saimme ystäviltämme muistokirjan: Lions Club Pori Karhu 50 vuotta. Isäni on ollut klubissa aktiivinen vuosikymmenien ajan. Oli hauska huomata, että isä oli kunnostautunut erityisesti klubin keilausmestarina. Näin itseni isän leveässä hymyssä keilapallo kädessä. Isän kasvoilla näkyi onnistumisen ilo. Ihan samanlainen ilme, kuin itselläni on ollut balettikilpailujen onnistumisen jälkeen. Hauska huomata, miten jotkut piirteet todella periytyvät sukupolvelta toiselle.
Viisikymmentä vuotta yksissä kansissa oli kiva kooste. Se herätti minut pohtimaan sitä, miten lyhyt aika 50 vuotta oikeastaan on. Oma ikäni meni juuri vuodella yli siitä. Aika on mennyt todella nopeasti.
Tänään haluan muistuttaa itseäni siitä, että jokainen päivä on aarre. Tänäänkin olen saanut elää päivän, joka oli kaikin puolin antoisa. Yksi vuosi on tullut lisää ikää ja uusi vuosi on alkanut.
Eipä sitten muuta tänään. Uutta kohti!
Riina Laurila,
17.1.2025
Balettipappi 