Suoritan tämän kevään ja syksyn aikana kirkon pastoraalikoulutuksen ”Sana ja elämä” -osiota. Kurssin tarkoituksena on perehdyttää papit Raamattuun erityisen huolellisesti. Tehtävänä on lukea Uusi testamentti kokonaisuudessaan ja Vanhasta testamentista laaja katsaus.
Raamattu on tietenkin pappien perusteos ja sen tunteminen on papeille ammatin perusedellytys. Meillä on kuitenkin käytössämme kirkkovuodessa vain valikoituja tekstejä Raamatusta. Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa on käytössä kirkkokäsikirja, johon on valittu tiettyjä raamatuntekstejä, jotka vaihtuvat pyhien mukaan. Kirkkokäsikirjassa on käytössä kolme vuosikertaa, joten ihan samoja tekstejä ei tule edes vuosittain vastaan. Tosin tietyt pyhät, kuten joulu, ovat sellaisia, jolloin luetaan aina sama teksti. Esimerkkinä joulupäivän teksti, kaikille tuttu jouluevankeliumi Luukkaan evankeliumin toisesta luvusta.
Tämän pastoraalikurssin aikana olemme kuitenkin tarttuneet Raamattuun kokonaisuudessaan. Olen lukenut sitä nyt päivittäin useamman tunnin, koska deadline paukkuu ihan kulman takana. Olen myös ajatellut niin, että kun lomailen elokuussa, niin silloin en tee mitään pakollisia opintoja tai töitä. Raamattutehtävä pitäisi siis saada valmiiksi ennen elokuun alkua.
Olen varannut tähän lukutehtävään aikaa 50 tuntia. Nyt minulla on kasassa noin 40 tuntia. Kannustan itseäni kellottamistekniikalla. Teen tukkimiehen kirjanpitoa siten, että jokaisesta 25 minuutin mittaisesta lukutuokiosta laitan viivan vihkoon. Tästä tukkimiehen kirjanpidosta sitten selviää, miten kauan olen käyttänyt tehtävään aikaa. On jotenkin innostavaa nähdä, miten viivoja kertyy vihkoon. Kaikenlaiset motivointikonstit ovat tarpeen isojen tehtävien kanssa. Olen käyttänyt tätä niin kutsuttua ”pomodorotekniikkaa”, eli lukutuokioiden kellottamista aina opinnoissani ja työssäni Se tuntuu toimivan minulla hyvin. Saan siten yllättävän paljon asioita aikaiseksi. Muistiinpanoja tähän tehtävään minulle on nyt kertynyt noin kuusikymmentä sivua käsin kirjoitettuna.
Mennäänpä sitten itse aiheeseen, eli siihen Raamattuun. Olen lukenut Raamattua ennenkin ja aina sitä lukiessani törmään samaan ajatukseen. Raamattu on todella monimutkainen teos ymmärtää. Sitä on myös voitu käyttää hyvinkin erilaisten näkökantojen perusteluun koko Raamatun historian ajan. Vanhassa testamentissa on paljon sotaisia ja raakoja tekstejä. Luin juuri Tuomarien kirjaa, jossa on hurjia kohtia. Yksi raju kohta on kuvaus Siseran kuolemasta:
”Telttavaarnaan tarttui, otti toiseen käteensä nuijan, löi Siseraa, murskasi hänen päänsä, puhkaisi ja lävisti hänen ohimonsa. Jaelin jalkoihin polvilleen Sisera vaipui. Kaatui maahan pitkäkseen, Jaelin jalkoihin hän vaipui, lyyhistyi ruhjottuna maahan, jäi siihen.” (Tuom. 5:26-27)
Tämä ei ole ainoa Raamatussa tapahtuva julma veriteko. Vanhassa testamentissa niitä on paljon. Olenkin miettinyt, että koska Raamattu on hyvin vanha teos, on siinä myös paljon jännittäviä kertomuksia. Siihen aikaan, kun kirjallisuutta on ollut kaiken kaikkiaan vähän tarjolla, on Raamattu tarjonnut lukijoilleen myös kiinnostavaa lukemistoa. Itse en kuitenkaan ole koskaan ollut erityisen kiinnostunut väkivaltaisista seikkailuista. Tämä lienee yksi syy, miksi Vanhan testamentin lukeminen on ollut minulle työläämpää kuin Uuden testamentin lukeminen.
Uusi testamentti tarjoaa neljän eri kirjoittajan versiot Jeesuksen elämästä, opetuksista, kuolemasta ja ylösnousemuksesta, eli evankeliumit. Se sisältää myös kirjeitä, joita varhaiset kristityt ovat kirjoittaneet ohjeiksi seurakuntiin ja valikoiduille seurakuntien jäsenille. Apostolien teot kuvaa varhaisten kristittyjen elämää. Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen jälkeen varhaisissa seurakunnissa jylläsi suuri Pyhän hengen voima, ja ihmiset tekivät ihmetekoja Jeesuksen nimissä. Kristinusko levisi nopeasti, vaikka varhaiset kristityt saivat myös osakseen vainoa.
Raamatun viimeinen kirja, Johanneksen ilmestys on varsinainen taidepläjäys. Se on täynnä huikeita kuvauksia sekä hyvistä että pahoista hahmoista. Enkeleistä ja pedoista. Ilmestyskirjassa on myös kauniita kuvauksia Jeesuksesta, paratiisista ja uudesta Jerusalemista.
”Enkeli näytti minulle elämän veden virran, joka kristallinkirkkaana kumpuaa Jumalan ja Karitsan valtaistuimesta. Kaupungin valtakadulla, virran haarojen keskellä kasvoi elämän puu.” (Ilm. 22:1)
Jos mietin Raamattua ja erityisesti Uutta testamenttia kokonaisuudessaan, on siellä nähtävissä punainen lanka, joka kulkee läpi koko kirjan. Raamatun ydinsanoma on kaikkine monitulkintaisuuksineen ja raakuuksineen kuitenkin sama: Jumala rakastaa niitä, jotka kohtelevat toisiaan hyvin ja Jeesuksen opetus ohjaa meitä rakastamaan toisiamme. Jumala on vanhurskas Tuomari, jonka sanoma on kirkas. Se julistetaan kaikille kansoille:
”Tuska ja ahdistus tulee jokaisen osaksi, joka tekee pahaa, ensin juutalaisen ja sitten kreikkalaisen. Kirkkaus, kunnia ja rauha taas tulee jokaisen osaksi joka tekee hyvää, ensin juutalaisen, sitten myös kreikkalaisen, sillä Jumala ei tee eroa ihmisten välillä.” (Room. 1:9-11)
Riina Laurila
17.7.2025
Balettipappi 