
Tänään en kirjoita pitkää blogia. Olen nimittäin lomalla. Olen aina rakastanut elokuun alkua ja sen vuoksi olen juuri nyt lomalla. Elokuu on lämmin, mutta yöt ovat hämäriä ja ilmassa leijuu jo hienoinen syksyn fiilis. Minulle syksy on aina tarkoittanut jollain tavalla uuden alkua. Koulukin alkoi aina syksyllä ja jostain syystä kesän jälkeen olin lapsena aina uutta intoa täynnä aloittamassa koulun. Uusien kouluvälineiden ostaminen syksyllä oli minusta aina kivaa ja uudet kiiltävä koulukirjat innostivat minua suuresti. Kaikki oli uutta. Ja taas oltiin yhtä luokkaa ylemmällä koulussa. Se oli minusta innostavaa ja motivoivaa.
Nyt olen siis tosiaan lomaillut tämän elokuun alun ja käyttänyt elokuun alun mukavien asioiden tekemiseen. Olen käynyt livekonserteissa, Tallinnan risteilyllä ja viettänyt laatuaikaa lasteni kanssa pääkaupunkiseudulla ja tavannut ystäviä. Kävimme myös Naantalissa ja Turussa. Pian olen kuitenkin jo palaamassa töihin. Ensi viikolla se sitten taas jatkuu Eurajoen seurakunnan vs. seurakuntapastorina. Sinne siis samalla asenteella, kuin lapsena koulun aloitukseen!
Riina Laurila,
17.8.2025