Kun olin kahdeksanvuotias, muutimme lähelle Porin Cygnaeuksen koulua. Jostain syystä koulujen rajat menivät kuitenkin niin, että minun piti jatkaa Herralahden koulussa, vaikka sinne oli huomattavasti pidempi matka kuin Cygnaeuksen kouluun eli ”Synkkään”. Perheeni sai hyvän idean, että laittavat minut Porin musiikkiluokille. Musiikkiluokat aloittivat kolmannelta luokalta ja musiikkiluokkien kotikoulu oli aivan kivenheiton päässä kodistamme sijaitseva Cygnaeuksen koulu.
Muistan hyvin elävästi musiikkiluokkien pääsykokeen. Siellä tehtiin rytmitehtäviä, jotka tanssin harrastajalta onnistuivat oikein mainiosti. Sitten piti laulaa jokin laulu. Muistaakseni lauloin jonkun oravasta kertovan laulun. Koe onnistui hienosti, sain hyvät pisteet ja minut hyväksyttiin opiskelemaan Porin musiikkiluokille Cygnaeuksen kouluun.
Meidän musiikkiluokan open nimi oli Heikki Ojala. Heikki soitti kitaraa ja oli muutenkin ihan kiva ope. Parasta koulussa oli sketsit, joita lapset saivat suunnitella ja esittää. Musaluokilla soitettiin tietenkin myös nokkahuilua, jota en koskaan oppinut soittamaan. Muistan kun ehdotin Heikki-opelle, että voisin alkaa soittamaan alttonokkahuilua, niin hän kielsi tämän minulta alkuunsa. Syy oli se, että jos en osannut tavallistakaan nokkahuilua soittaa, niin minua ei myöskään kannattanut laittaa ”erityishuilistien” joukkoon. Ymmärsin yskän ja nielin tappioni. Ehkäpä syynä huonoon huilunsoittooni oli se, että tanssitreenit kiinnostivat enemmän kuin nokkahuilunsoiton opiskelu.
Musiikkiluokilla oli oma kuoro nimeltään A-kuoro. Kuorolaulu oli minusta kivaa ja pärjäsin siinä ehkä hitusen paremmin kuin nokkahuilunsoitossa. Musaluokat esittivät myös musikaalin nimeltä Outolintu. Outolintu oli kuuluisan musamiehen, Seppo Hovin käsialaa. Sain musikaalissa hyvin pienen sivuroolin. Olin kissa. Vaikka kyseessä oli musikaali, ei minulla ollut laulua, vaan pelkästään lausutut vuorosanat. Minulla oli koko musikaalissa lausuttavana yksi lause: ”Miu mau mukkaa!” Se oli aina hieno hetki, kun pääsin esittämään vuorosanani. Rakastin esiintymistä ja siksi pienikin rooli musikaalissa oli minusta mahtava juttu.
Kolme vuotta Cygnaeuksen koulun musiikkiluokilla menivät nopeasti. Musaluokat jatkoivat vielä yläasteella, mutta minusta tuntui, ettei yläasteella ollut enää sellaista yhteishenkeä ja musaluokkameininkiä kuin ala-asteella. Musatunnit yläasteella olivat helppoja. Meidän musaope, Hemmo, päästi meidät todella helpolla. Enimmäkseen me vain pidettiin levyraatia ja kuunneltiin musaa omien toiveiden mukaan. Kaiken musatunneilla höntsäilyn jälkeen tulikin sitten päivä, jolloin Hemmo sanoi, että musiikin teorian koe täytyy kaikkien suorittaa. Löysässä kurissa kasvaneet musaluokkalaiset eivät tietenkään osanneet musateoriankokeessa mitään ilman lunttausta. Hemmo oli kuitenkin niin rento ope, että hän katsoi lunttausta läpi sormien. Niinpä kaikki minun luokallani lunttasivat kokeessa paitsi minä. Olen ollut aina niin yltiörehellinen, etten pystynyt lunttaamaan. Kaikki muut saivat kokeessa hyvän arvosanan paitsi minä. Opettaja oli hyvin pahoillaan tilanteesta ja antoi minulle mahdollisuuden tehdä koe uudestaan. ”Onko se täsmälleen sama koe?”-Minä kysyin Hemmolta. ”Juu on se”-Vastasi Hemmo. Uusinta olikin sitten myös minun osaltani menestys, koska opettelin edellisen kokeen vastaukset ulkoa. Se ei ollut lunttausta, vaan helppo tapa suorittaa koe, johon ope antoi mahdollisuuden. En kyllä ikinä unohda yläasteen musaopen vähän ehkä liiankin rentoa asennetta.
Hemmo oli sellainen musaope, että hän tykkäsi, jos laulukokeessa uskalsi laulaa kovaa. Siitä sai aina kympin. Niinpä minäkin valitsin laulukokeeseen laulun, jonka takuulla kuului laulaa kovaa. Tämä laulu oli Georg Otsin esittämä: Ilta Volgalla. Äitini ehdotti laulua ja opetti minulle laulun. Taisimme myös kuunnella sitä joko c-kasetilta tai vinyyliltä, en muista kumpi se oli. Virolainen laulaja Georg Ots laulaa laulun suomeksi, mutta laulussa on kohta, josta en saanut selvää. Lauloin: ”Taas kulkea mahda sun luoksesi kahda.” Tämä on ainakin minulle silkkaa siansaksaa, mutta tekstimuodossa sanoja ei tuohon lauluun ollut saatavilla. Niinpä lauloin sen noin, vaikka en itsekään ymmärtänyt laulun sanoja. Kuunnelkaa tekin tuo kappale Youtubesta. Huomaatte varmaan tuon vaikeasti tulkittavan lauseen. Siansaksaa tai ei, esitykseni Georg Otsin kappaleesta oli menestys ja Hemmo antoi minulle laulukokeesta kympin.
Tällaisia muistoja minulle on jäänyt mieleen Porin musiikkiluokilta. Aika hauskoja juttuja.
Riina Laurila,
17.4.2026
Balettipappi 