Kävin rippikoulun vuonna 1989. Leirijaksoni oli Silokallion leirikeskuksessa Kullaalla. Leirin johtava pappi oli Matti Vuolanne. Matti oli melkoinen persoona. Hänen energiaansa ei voi unohtaa. Hänen uskonsa Jumalaan oli niin vahva, että se tempaisi mukaansa pienen rippikoululaisenkin. Matti näki minussa pappismateriaalia. Vaikka tanssahtelin sielläkin joka paikassa niin innokkaasti, ettei ballerinahaaveeni voinut jäädä huomaamatta, kysyi Matti kuitenkin minulta: ”Tuleeko sinusta tanssija vai pappi?” Vastasin: ”Tanssija”. Eipä olisi tuolloin vielä voinut kuvitella, että vastaus tulee olemaan: ”Molemmat”.
Ripari oli minulle vaikuttava kokemus. Ulkoläksyt opin helposti. Loppukokeessakin, joka muuten tuohon aikaan oli vielä perinteinen kirjallinen koe, pärjäsin hienosti. Muistaakseni sain jopa leirin parhaan arvosanan. Eipä siis ihme, että Matti minua papiksi houkutteli.
Mutta en ollut leirillä pelkästään mallioppilas. Koettelin leirillä myös rajoja. Olin ottanut leirille mukaan kiellettyjä tavaroita, kuten korvalappustereot ja pelikortit. Nämä tavarat takavarikoitiin. Jotta tavarat sai takaisin, piti ne hakea papin luota henkilökohtaisesti. Tavarat saatuani Matti kysyi: ”Uskallatko sanoa, Kiitos Jeesus?” ”Uskallan”-vastasin minä, ja sanoin reippaasti: ”Kiitos Jeesus!”Alla kuva Matista, palapelistä ja parista rippikoululaisesta.
Toinen rikkeeni leirillä oli tyttöporukan houkuttelu poikien saunaan. Tyttöjen ja poikien saunat olivat vierekkäin siten, että seinän läpi pystyi puhumaan. Pojat huutelivat siellä, että me tytöt emme ole niin rohkeita, että uskaltaisimme tulla heidän puolelleen saunomaan. Minä tahdoin tietenkin olla se rohkea, tai paremminkin yllytyshullu, joka johdatti koko tyttöporukan poikien puolelle. Sinne ryntäsimme letkassa. Paha ylläri oli kuitenkin se, että retkemme päättyi jo pukuhuoneen ovelle, jossa rippipappi Matti oli vaihtamassa vaatteita. Tyttöletka teki nopean U-käännöksen, mutta Matti ehti näkemään minut. Niinpä olin myös tästä aiheesta leirin aikana papin puhuttelussa.
Pikku koiruuksista huolimatta olin innokas rippikoululainen ja tykkäsin riparin oppitunneista. Sitäkin enemmän nautin laulutuokioista ja riparilauluista. Moni riparilaulu on jäänyt minulle elävästi mieleen ja laulan niitä mielelläni tänä päivänäkin. Konfirmaatiolauluna minulla oli Pekka Simojoen säveltämä ja Anna-Mari Kaskisen sanoittama laulu: Tunnen suurta Jumalaa vain vähän. Tämä laulu on minulle erityisen rakas. Se löytyy edelleen nuorten veisukirjoista. Alla on kuva meidän iloisista fiiliksistä leirituokioilla.
Rippilahjaksi sain kultaisen panssariketjun. Vaikka olin hyvin vaikuttunut rippikoulussa saamastani opetuksesta, en kuitenkaan halunnut rippiristiä. Ajattelin, että uskoni ei ole vielä tarpeeksi vahva. Siksi toivoin pelkkää ketjua. Tarina sai jatkoa, sillä sain rippilahjaketjuuni ristin vuonna 2021, jolloin minut vihittiin papiksi. Tuolloin koin uskoni olevan riittävän, jotta voin kantaa kultaista ristiä tuossa ketjussa. Sain ristin lahjaksi omaisiltani, äidiltäni ja veljeltäni. Siihen on upotettu timantti muistuttamaan Kristuksen kirkkaudesta. Alla on kuva ketjusta ja rististä.
Matti Vuolanne teki minuun suuren vaikutuksen lähes hurmoshenkisellä uskollaan. Hän oli hyvä rippi-isä. Olen tavannut Mattia myöhemminkin. Sattumalta kohtasimme Kirkkopuistossa soi -tapahtumassa Keski-Porin kirkon pihalla vuonna 2018. Alla on fanikuva, jonka otin Matin kanssa.
Matti järjesti myös avoimet 87-vuotissynttärit Porin seurakuntakeskuksessa. Sielläkin olin Mattia onnittelemassa ja viimein minulla oli mahdollisuus kertoa Matille, että minusta tuli sekä tanssija että pappi.
Riina Laurila,
17.5.2026
Balettipappi 