Olen jäänyt koukkuun ”Ensitreffit alttarilla” -sarjaan. Tänään tuli toiseksi viimeinen jakso C Morelta. Asenteeni kyseistä ohjelmaa kohtaan on ollut aina aika negatiivinen, sillä minusta tällainen televisio-ohjelma vesittää avioliitto-instituution. On surullista, että ihmiset astuvat avioon, ja valitettavasti suurin osa pareista eroaa jo ohjelman tekemisen aikana. Suhtautuminen avioliittoon on väkisinkin aika välineellinen tämänkaltaisessa ohjelmassa.
Minun on kuitenkin pakko tunnustaa, että moraalisesti arvelluttava konsepti on silti erittäin mielenkiintoinen. Katsoja pääsee ikään kuin tirkistelemään ihmisten parisuhteita aitiopaikalta. Asiantuntijoiden elämänohjeet ja pareille tehtävät harjoitukset ovat myös kiinnostavaa sisältöä, joista voi ammentaa ideoita omaan elämään.
Olen itse kokenut kaksi avioeroa, ja muutaman lyhyemmän suhteen, jotka ovat päättyneet eroon. Tällä hetkellä elän sinkkuna ja pähkäilen toisinaan mennyttä ja tulevaa. Miksi parisuhteeni ovat kariutuneet? Miksi on niin vaikeaa löytää hyvä parisuhde? Miksi kaikesta yrityksestä huolimatta tiet lopulta niin usein eroavat? Miksi kaksi ihmistä voi aiheuttaa toisilleen enemmän tuskaa kuin iloa? Mutta miksi kaikesta huolimatta etsimme rinnallemme sitä oikeaa?
”Ensitreffit alttarilla”-ohjelma on antanut vastauksia näihin kysymyksiin. Olen oikeastaan aika helpottunut, kun huomaan, että parisuhteen rakentaminen on oikeasti vaikeaa. Saan ymmärrystä omille parisuhdekarikoille, kun seuraan mitä ohjelmassa tapahtuu.
Ohjelmassa on neljä paria, jotka kaikki ovat jonkin asteisessa kriisissä. Kaksi paria on jo tehneet eron selväksi ja kaksi paria empii. Täysin rakastuneita ja tyytyväisiä pareja ei tällä tuotantokaudella näytä olevan yhtään. Ongelmia on tullut esiin monella tasolla, mutta kaikkein suurimmaksi ongelmaksi on noussut romantiikan ja fyysisen vetovoiman puute. Ystävyyttä on syntynyt, mutta jotain oleellista kuitenkin puuttuu – rakkaus – ja sen mukana kaikki. Ja kaikkein pahinta on se, että toinen tykkää ja toinen ei.
Päällimmäiseksi ajatukseksi ohjelmasta on jäänyt se, että parisuhde on ennen kaikkea onnenkauppaa. Edes pitkä hakuprosessi ja luonteenpiirteiden tietokoneavusteinen ”matchaus” ei useinkaan auta löytämään sitä oikeaa. Rakkautta ei voi pakottaa. Se on jotain niin kummallista kemiaa, että siitä ei selkoa saa. Ja vaikka lempi roihahtaisikin, niin liekin yllä pitäminen on varsinaista taidetta.
Ehkä juuri tämän vuoksi maailma on täynnä rakkauslauluja. Onnettomia ja onnellisia. Ja siitä onnesta unelmoi jokainen.
Riina Laurila,
17.11.2020
Poweriinan blogi 