Akateeminen loppututkinto on yksi unelmani, joka on pian toteutumassa. Pala palalta ja kurssi kurssilta olen lähestynyt unelmaani, mutta en olisi uskonut, että loppurutistuksesta tulee näinkin kova. Kaikkien tenttien ja esseiden jälkeen oli tehtävä akateeminen lopputyö, eli tutkielma itse valitsemastasi aiheesta.
Ajatus lopputyöstä oli minusta alun perin todella houkuttava. Sain valita itse mitä tutkin, miten tutkin ja mistä näkökulmasta tutkin. Innostusta piisasi, mutta kirjoitusprosessi oli kova koulu. Mielialat vaihtuivat innostuksesta ahdistukseen. Välillä homma tuntui innostavalta ja palkitsevalta ja välillä taas todella kuluttavalta ja rasittavalta.
Valitsin käytännöllisen teologian tutkielmani aiheeksi hengellisen tanssin, mikä oli eläkeläisballerinalle luontainen valinta. Olen tanssin asiantuntija ja ajattelin siitä olevan tutkielmalleni hyötyä. Huomasin kuitenkin harmikseni, että vaikka tietäisin jotakin tanssista, sitä ei saanut tutkielmassa kertoa. Oma kokemus ei kelpaa tutkielman lähteeksi.
Olisin halunnut mainita tanssia käsittelevässä tutkielmassani Jorma Uotisen lauseen. Kirjoitin näin: ”Muistan Jorma Uotisen sanoneen: taiteessa tekniikka on tulkinnan edellytys.” Tutkielman ohjaajani sanoi arvostavansa Jorma Uotista, ja nimitti häntä jopa suomalaisen tanssitaiteen ”grand old maniksi” ja totesikin, että tutkielmani sisällöksi lainaus Jorma Uotiselta olisi ollut erittäin hyvä. Ohjaajani kielsi minua kuitenkin käyttämästä hänen lausettaan, koska se oli lausuttu ääneen harjoituksissa, eikä se perustunut mihinkään kirjoitettuun tieteelliseen lähteeseen. Jouduin siis valitettavasti jättämään lauseen kokonaan pois. Enhän näet voinut tietää mistä Jorma Uotinen ammensi viisautensa.
Arkikielessä viljellään lausetta: ”Joku minua viisaampi on joskus sanonut.” Ja tämän lauseen perään yleensä kerrotaan joku aforismi, sanonta tai viisaus. Juuri tästä tutkielmassakin on kysymys. Tämän kaltaiset ilmaisut eivät kuitenkaan tutkielmassa käy. Tutkielmassa sinun on tiedettävä tarkalleen, kuka sanoi ja mitä sanoi. Eikä tämäkään riitä, vaan sinun pitää tietää kuka sanoi mitä sanoi, ja minä vuonna, ja missä kirjassa, ja millä sivulla. Siksi tutkielmaa varten on varauduttava lukemaan paljon.
Entä sitten kun luet kirjaa ja löydät sieltä tutkielmaasi sopivan lauseen? Siinäkin saatat törmätä samaan ongelmaan. Et voi käyttää lausetta, koska se on myös lainattu joltain toiselta. Ja kun sitten luet näitä muiden kirjoittamia tieteellisiä teoksia, törmäät siihen, että myös lähdekirjallisuus vilisee viitteitä, jotka ovat jonkun muun sanomia, eikä siksi lukemaansakaan tietoa saa tutkielmassa käyttää. Alkuperäisen lähteen äärelle voi olla pitkä matka.
Ja pitkä oli tutkielmanikin matka. Se kesti kaikkiaan puolitoista vuotta. Tein töitä ahkerasti. Viimeisen puolen vuoden ajan lähes päivittäin, mutta silti jouduin lykkäämään etappia kolme kertaa. Siitä yksinkertaisesta syystä, että työ ei ollut valmis. Ohjaajani suositteli, että hioisin työtäni vieläkin pidempään. Aikaa minulla olisi ollut – mutta ei voimia.
Nyt tutkielma oli kertakaikkiaan saatava pois käsistä. Tammikuun alussa olin jo menettänyt yöuneni ja aloin saamaan satunnaisia paniikkikohtauksia. Innostus ja ahdistus vuorottelivat koko prosessin ajan, ihan loppuun saakka, mutta tammikuun etapin kohdalla ymmärsin, että vaikka käytännössä olisin voinut vieläkin hioa työtäni paremmaksi, oli voimavarat nyt tässä. Työ oli pakko palauttaa siksi, etten enää olisi henkisesti jaksanut pyöritellä asioita päässäni.
Palautin työni 10.1.2021. Palautusetappiin olisi ollut vielä vuorokausi, mutta lähetin sen aikaisemmin, jotta saisin yöuneni takaisin. Mutta kuinkas sitten kävikään…
Herättyäni seuraavaan aamuun aloin tietenkin kelaamaan sitä, että mikä meni pieleen. Aloin syyttää itseäni siitä, miksen oikolukenut työtäni useampaan kertaan, vaikka aikaa olisi ollut. Yritin selittää itselleni, että ihminen ei voi tehokkaasti tehdä montaa kaksitoistatuntista päivää peräkkäin, eikä minulla olisi ollut siinä tilassa silmiä enää havainnoida omia virheitäkään.
Pari päivää myöhemmin uskalsin lukea työni. Ja löysin tietenkin virheitä. Mutta otettuani vähän etäisyyttä työhöni löysin sieltä hyviäkin oivalluksia.
Työn palauttamisen jälkeen tuli outo tyhjiö. Kun olin pitkän aikaa tottunut pyörittelemään tutkielmaan liittyviä asioita päässäni, tuntui vapaus jopa ahdistavalta. Mitä nyt? Törmäsin ajatukseen olemisen sietämättömästä keveydestä. Stressiin tottuu. Ja stressittömyyttä pitää tosiaan myös harjoitella. Tällaisen punnerruksen jälkeen on opeteltava uudelleen elämään.
Tästä tuli aika pitkä blogi, mutta koen tärkeänä tuoda esiin ajatuksia tutkielman tekemisen haasteista. Minua on ohjannut aito innostus ja kiinnostus tutkielman tekemiseen, mutta siitä huolimatta se on ollut vaativaa. Ja vaikka tämä blogiteksti ei näyttäisikään voittajan tarinalta, vaan rankalta taistelulta, tiedän että työ tekijäänsä kiittää. Vaikka tällä hetkellä pelkkä oleminenkin hengästyttää, on taustalla kuitenkin riemukas ajatus:
”Minä tein sen!”
Riina Laurila
17.1.2021
Poweriinan blogi 