Ajelin eilen Tuomasmessusta kotiin ja poikkesin matkan varrella käymään Lidlissä. Noustessani autosta, näin vähän matkan päässä miehen, joka niin ikään nousi ylös autosta. Miehellä oli päällään musta huppari, jossa oli tulenlieskoja. Hupparissa luki: ”I am Satan”.
Minua jotenkin hymyilytti tuo tilanne ja mietinkin, että olisihan se kiinnostava kohtaaminen, jos törmäisimme toisiimme tuolla kaupassa. En kuitenkaan päätynyt keskustelemaan tämän saatanallisen hupparimiehen kanssa, sillä reittimme eivät kaupassa kohdanneet. Pappi ja Saatana samalla parkkipaikalla oli kuitenkin sellainen näky, että ehkäpä joku muukin tuolla parkkiksella katseli meitä hiljaisesti hymyillen.
Jäin pohtimaan tuon miehen nähtyäni, että miksiköhän Saatana ja ylipäätään kaikenlaiset ”pahisjutut” kiinnostavat ihmisiä? On jotenkin aika ”coolia” pukeutua mustiin ja lyöttäytyä fanittamaan Saatanaa. Tämä niin sanottu saatananpalvonta on minusta lähinnä populaarikulttuurin ilmiö ja aika viatonta puuhaa. Se liittyy usein tietynlaisen musiikin, esimerkiksi Black metal -musiikin kuuntelemiseen. Tämän ympärille rakentuu fanikulttuuri, jossa suositaan Saatana-aiheisia symboleita ja asusteita.
Jantso Jokelin on kirjoittanut Veikkaus.fi -sivulla artikkelin 50 shades of black. Hän selvitti tässä kirjoituksessaan sitä, mistä nykyajan satanismissa ja äärimetallissa on oikein kyse. Hänen mukaansa menneiden vuosikymmenten aiheesta puhutaan nyt ensimmäistä kertaa rauhanomaisesti ja sivistyneesti. Jokelin kirjoittaa saatanasta näin:
”Maallistuneessa todellisuudessamme Saatana on seksikäs ja valovoimainen, mutta ehkä samasta syystä myös melko hupaisa ja vaarattomaksi muuttunut kaveri, joka vierailee Antti Holman Radio Sodomassa, South Park -animaatiossa ja typerissä kauhuelokuvissa. Tällaisessa laavamaailmassa heiluvaan punaiseen sarvipäähän uskominen tuntuu naurettavalta ajatukselta. Populaarikulttuuri on ihastunut paholaiseen ja samalla kenties vesittänyt häneen joskus liitettyä totaalisen pahuuden uhkaa.”
Yhdyn Jokelinin näkemykseen siitä, että maallistuminen tosiaan on vesittänyt Saatanan vaarallisuuden. Samalla kun uskontojen merkitys yhteiskunnassamme vähenee, myös Saatanasta tulee vaaraton heppu, jota ei tarvitse suuremmin pelätä. Tokkopa moni saatanatakkia kantava edes kovin syvällisesti pohtii asuvalintansa merkityksellisyyttä.
Sellaisessa yhteiskunnassa, jossa on uskonnonvapaus ja ilmaisun vapaus, voi pappi pantapaidassaan mennä ihan rennosti samaan kauppaan saatanatakkimiehen kanssa.
Maallistuneessa maailmassa en koe ”I am Satan” -takkia kovin vaarallisena – tosin mieluummin itse pukeudun papinkaulukseen.
Riina Laurila,
17.4.2023
Poweriinan blogi 