Tanssikoulu Liisa Nojosen aikana, en juurikaan tullut ajatelleeksi, mitä syön ja mitä en. Tilanne muuttui, kun aloin opiskella Suomen Kansallisoopperan balettikoulussa. Eräs tanssinopettaja sanoi minulle, että voin syödä 1000 kaloria päivässä. Tätä ohjenuoraa seuraten söin todella vähän, mutta en tinkinyt suklaasta. Eipä sillä ollut mitään väliä, mitä se 1000 kaloria piti sisällään. Minun pieni huoneeni Punavuoressa oli aika täynnä Fazerin sinisten patukoiden papereita, sillä se oli tuolloin pääasiallinen ruokavalioni. Kun asuin yksin 15-vuotiaana, minulla ei ollut aikuista ihmistä vahtimassa syömisiäni. Onneksi söin kuitenkin päivittäin kouluruoan. Se oli ainoa kunnon ruoka, jota söin.
Balettikoulussa tutustuin myös ulostuslääkkeisiin. Yksi tyttö samalta balettiluokalta heitti minulle idean, että voisimme mässäillä herkkuja ja ottaa sen jälkeen ulostuslääkettä. Näin teimme, mutta minulla ainakaan tuo lääke ei toiminut. Herkut taisivat siis jäädä elimistöön. Oma ulostuslääkkeiden käyttöni jäi onneksi tuohon yhteen kokeiluun, enkä omaksunut tällaista epätervettä tapaa osaksi omaa elämääni.
Mässäily kuului olennaisena osana myös balettikoulun karsintoihin, exameneihin. Tuohon aikaan Suomen Kansallisoopperan balettikoulussa oli vuosittaiset ”karsinnat” eli examenit. Meininki oli aika karua. Luokan oppilaat esiintyivät raadille, johon kuului kaikki oopperan balettikoulun opettajat ja johtaja. Tämä testitunti piti sisällään balettitunnin, joka oli tarkkaan harjoiteltu etukäteen. Asuna oli pelkästään balettipuku, tossut ja trikoot. Mitään lämmittimiä ei examenissa sallittu. Tosin ei lämmittimiä käytetty muutenkaan balettikoulun tunneilla. Baletissa on tärkeää, että nähdään tanssijan kaikki linjat. Lämmittimet häiritsevät tällöin opettajan työtä.
Vuosittaisen näytetunnin, examenin, jälkeen opettajat pohtivat yhdessä, ketkä oppilaista saavat jatkaa seuraavalle vuosikurssille ja ketkä oppilaista karsitaan pois Suomen Kansallisoopperan balettikoulusta. Tuloksien julkistamista pantattiin kuitenkin kevätlukukauden viimeiseen päivään. Tämä sen vuoksi, ettei kukaan karsittu jäisi pois balettikoulun kevätnäytöksestä motivaation puutteen takia.
Examenissa piti olla todella laiha. Sen vuoksi me balettikoululaiset pidimme todella tiukkaa ruokavaliota ennen examenia. Mutta exameniin varauduttiin herkuilla. Kaikki leipoivat jotain hyvää ja toivat karkkeja ja herkkuja, joita sitten porukalla syötiin kun examen oli ohi. Tämä oli niin kuin juhla paaston jälkeen.
Tässä kuvassa ollaan iloisissa tunnelmissa examenin jälkeen. Tämän jälkeen siirryttiin pukuhuoneeseen mässäilemään.
Mediassa puhutaan paljon siitä, että baletti on yksi niistä lajeista, jonka parissa on epätervettä suhtautumista ruokaan ja paljon syömishäiriöitä. Olen nähnyt, että tämä on totta. Itse olen onneksi välttynyt vakavilta syömishäiriöiltä. Minun kokemukseni epäterveestä suhtautumisesta ruokaan ovat nämä edellä kuvatut jutut balettikoulusta. Toki olen joutunut miettimään syömisiäni koko uran ajan Kansallisbaletissa, mutta varsinaiselta syömishäiriöltä olen välttynyt. Moni muu ei ole ollut yhtä onnekas. Tämän vuoksi on hyvä, että näistä asioista puhutaan mediassa.
Esteettiset lajit, kuten baletti, ovat todella haastavia syömisen näkökulmasta. Olen nähnyt sen omin silmin ja kokemuksen kautta. On kuitenkin fakta, että baletissa ei voi olla lihava. Baletissa pitää jaksaa treenata, mutta olla silti hoikka. Tähän tarvitaan ravitsemusneuvontaa. Tätä on ollut saatavillakin Kansallisbaletissa, mutta kuten tästäkin blogijutusta nähdään, ihminen sortuu usein herkkuihin kunnon ruoan sijaan. Terveellisessä ruokavaliossa ei ole helppo pysyä. Baletti on kurinalainen laji, joka vaatii sitkeyttä myös ruokavalioasioissa.
Vasta jäätyäni eläkkeelle Kansallisbaletista olen uskaltanut rennosti syödä. Uusi ura pappina on myös pitänyt sisällään jatkuvaa kakkupöydissä istumista. Tämä on johtanut siihen, etten ole enää niin hoikka kuin Kansallisbaletissa. Huomaan edelleen silti pohtivani painoani. En ole pätkääkään kehopositiivinen. Se on jäänyt päälle baletin aktiiviuran ajoista. Eniten häpeän painoani muiden tanssijoiden aikana. Vertaan itseäni muihin tanssijoihin ja mietin, miten toiset ovat hoikempia kuin minä. Olen huomannut, että moni entinen tanssija pitää edelleen tärkeänä sitä, että pysyy hoikkana. Se on yksi tanssijuuden mittari. Yritän harjoitella sitä, että hyväksyn itseni juuri tällaisena kuin olen. On ihanaa, että voin syödä rennosti mitä vain. Se on loppujen lopuksi aika mahtava juttu!
Riina Laurila,
17.7.2026
Balettipappi 