Liisa Nojosen tanssikoulu Vuonna 1979 tuli Poriin uusi yrittäjä: Liisa Nojonen. Hän perusti tanssikoulun, joka ensimmäisinä vuosina kantoi nimeä Liikunta- ja tanssikoulu Liisa Nojonen. Myöhemmin nimi vakiintui muotoon Tanssikoulu Liisa Nojonen. Olin viisivuotias, kun äitini vei minut Liikunta- ja tanssikoulu Liisa Nojosen satubalettitunnille. En muista tarkalleen, mitä musiikkia siellä soitettiin, mutta todennäköisesti siellä on soinut …
Riinan elämäkertablogi osa 3.
Titti Elämä Ruhtinaankadulla alkoi hyvin. Siinä vietettiin ensimmäiset neljä vuotta, ensin ryömien, sitten kontaten kävellen ja tanssien. Viisivuotiaana aloin kysellä vanhemmiltani, että mistä löytyisi joku ystävä. Olin alkanut kaivata ikäistäni seuraa. Isäni veli toimi siihen aikaan kiinteistönvälittäjänä ja ratkaisi tämän ongelman. Setä järjesti asiat niin, että taloomme muutti perhe, jossa oli minun ikäiseni tyttö nimeltään …
Riinan elämänkertablogi osa 2.
Seurakunnan kerho Aittaluodossa Olin neljävuotias, kun äitini vei minut seurakunnan kerhoon. Hänellä oli kaunis ajatus siitä, että siellä osattaisiin kertoa minulle uskonasioista ikääni sopivalla tavalla. Ja niin siellä osattiinkin! Olin aivan ihastunut kertomukseen Jeesuksesta ja eksyneestä lampaasta. Muistan elävästi flanellitaulun, johon ohjaajat kiinnittivät pahvisia hahmoja. Siinä oli muutama lammas, joista yksi oli Jeesuksen sylissä. Tämä …
Riinan elämänkertablogi osa 1.
Olen kirjoittanut blogia aina kuukauden 17. päivä lokakuusta 2010 lähtien. Kaikkiaan siis jo viidentoista vuoden ajan. Aloitin blogin alun perin sen vuoksi, että olin ehdokkaana Korsossa seurakuntavaaleissa ja blogi oli hyvä tapa saada ajatuksiani näkyviin. Sattumalta ensimmäinen blogitekstini oli päivätty 17.10. 2010. Koska myös syntymäpäiväni osuu 17. päivään, päätin kirjoittaa siitä lähtien jutun jokaisen kuukauden …
Lomalla
Kuva on Tallinna satamasta, jossa oli kääntösilta. Purjevene lipui siitä ohi. Jouduimme hetken odottamaan ennen kuin pääsimme terminaaliin ja paluumatkalle Helsinkiin Tänään en kirjoita pitkää blogia. Olen nimittäin lomalla. Olen aina rakastanut elokuun alkua ja sen vuoksi olen juuri nyt lomalla. Elokuu on lämmin, mutta yöt ovat hämäriä ja ilmassa leijuu jo hienoinen syksyn fiilis. …
Raamatturutistus
Suoritan tämän kevään ja syksyn aikana kirkon pastoraalikoulutuksen ”Sana ja elämä” -osiota. Kurssin tarkoituksena on perehdyttää papit Raamattuun erityisen huolellisesti. Tehtävänä on lukea Uusi testamentti kokonaisuudessaan ja Vanhasta testamentista laaja katsaus. Raamattu on tietenkin pappien perusteos ja sen tunteminen on papeille ammatin perusedellytys. Meillä on kuitenkin käytössämme kirkkovuodessa vain valikoituja tekstejä Raamatusta. Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa …
Luvia-päivä, Kansanlaulukirkko ja kansallispukujen tuuletus
Viime sunnuntaina vietettiin Luvia-päivää Luvian kotiseutumuseolla. Tilaisuus alkoi Kansanlaulukirkolla. Olin tilaisuudessa liturgi ja saarnaaja. Kanttorina oli vieraileva tähti Rauman seurakunnasta, Leena Kivi. Hän soitti haitaria ja lauloi komeasti. Kirkossa oli nimittäin katto korkealla. Kansanlaulukirkko ammentaa musiikkinsa monille tutusta kansanlauluperinteestämme. Laulujen sanat ovat Anna-Mari Kaskisen. Kansanlaulukirkon käsiohjelman on tuottanut Lasten Keskus ry. Kansanlaulukirkkoon olimme kanttorin kanssa …
Jatka lukemista Luvia-päivä, Kansanlaulukirkko ja kansallispukujen tuuletus
Ukulele-blogi osa 2
Olen kirjoittanut blogin ukulelen soittamisesta riparilla 17.6.2023. Silloin soitin seurakunnan ukulelea ja olin oppinut soittamaan yhden soinnun: F. Harrastukseni jäi siihen. Nyt olen kuitenkin löytänyt uudelleen ukulele-harrastuksen, kun ostin lapseni kanssa tänä vuonna ukulelet. Olen jo pitkään ajatellut, että papin olisi tosi hyvä osata soittaa jotain instrumenttia. Se toisi työhön lisämausteen. Olen käynyt pikkutyttönä pianotunneilla, …
Typistääkö tekoäly taiteen ja tieteen?
Tänään MTV3:sen Huomenta Suomessa haastateltiin Rekolan seurakunnan kirkkoherraa Jussi Koskea ja filosofi Pii Telakiveä otsikolla: ”Kirkko huolestui tekoälyn vaikutuksista ihmisyyteen”. Haastattelu liittyi Suomen Evankelis-luterilaisen kirkon järjestämään Heräys -seminaariin, jossa keskusteltiin laajasti tekoälystä. Seminaari pidettiin 28.3.2025 Heurekassa. Katsoin seminaarin etänä ja saarnasin aiheesta saman viikon sunnuntaina 30.3.2025. Oli kiinnostava sattuma, että juuri tänään, 17.4.2025 aiheesta puhuttiin …
Balettipapin Helsinki-päivä
Olen aina tottunut sahaamaan Porin ja Helsingin väliä. 15-vuotiaana sahasin tätä väliä sen vuoksi, että vanhempani asuivat Porissa. Nyt sahaan tätä väliä sen vuoksi, että lapseni asuvat Helsingissä ja Vantaalla. Nyt kun minulla on pari arkivapaata, tulin taas käymään Helsingissä. Kuopukseni oli vastikään abiristeilyllä Tallinnassa, niinpä minua odotti täällä Helsingissä tuliainen. Se oli taskukokoinen ikoni. …
Synttärit
Olen tehnyt itselleni lupauksen, että kirjoitan blogin aina kuukauden 17. päivä. Tammikuussa se on aina syntymäpäivä. Viime vuonna minulla oli isot juhlat. Tänä vuonna en pitänyt synttäribileitä. Pienimuotoinen juhla silti tänäänkin vietettiin. Kävin kahvilla äidin kanssa sellaisten ystävien luona, jotka olen tuntenut lapsesta saakka. Se on jotenkin käsittämätöntä, miten nopeasti vuodet kuluvat ja miten paljon …
Balettipapin joulu
Joulunalusaika on kiireistä aikaa papeilla, eikä balettipapin joulu tee tähän sääntöön poikkeusta. Silloin, kun jäin eläkkeelle Suomen Kansallisbaletista, ajattelin, ettei baletin esittäminen tule enää olemaan osa arkeani. Toisin kävi! Balettitanssin ammattitaito on osoittautunut tärkeäksi osaksi myös nykyistä työtehtävääni. Joulun alla minulla on ollut balettiesityksiä useissa joulujuhlissa. Niinpä kärkitossut, eli kärkkärit ovat päässeet pahasti pehmenemään. Ammattitanssijat …
Valvomisen sunnuntain saarna
Photo by George Webster on Pexels.com Tänään oli Tuomasmessu Luvian seurakuntakeskuksella. Löysin tietokoneen kätköstä saarnan, jonka olen kirjoittanut Valvomisen sunnuntaina vuonna 2022. Tämä on ensimmäinen kirjoittamani Valvomisen sunnuntain saarna. Tämä saarna tuntui ajankohtaiselta tänäänkin, niinpä luin tämän saarnan hieman muokattuna tänään messussa ja julkaisen sen saman tien myös päivän blogissa. Tänään on Hengellisen valppauden ja …
Kolmoissynttärit
Tänään juhlimme jälkikäteen sekä minun tyttäreni että veljentyttären syntymäpäiväjuhlia. Olen ostanut jo aikoja sitten kakkukynttilät 17 ja 18. Nyt viimein tuli tilaisuus tehdä kunnon kermakakku noille kynttilöille. Näiden nuorten synttärit olivat oikeasti elokuussa ja syyskuussa, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Tänään 17.10. oli sellainen päivä, että kaikki olivat yhtä aikaa koolla ja juhlat voitiin …
Murahtelua Matkahuollossa
Paketti Kummipoikani täytti vuosia, joten päätin tutun tapani mukaisesti lähettää hänelle syntymäpäivälahjan. Ostin kirjan, jonka paketoin kivaan värikkääseen pussukkaan. Sokoksen Postitoimistossa Porin Sokoksessa on jo aika pitkään ollut Postin toimipiste, josta olen paketteja käynyt lähettämässä. Niinpä suuntasin sinne kummipojan pakettia lähettämään. Kyselin ensin jotain pussukkaa, johon voisin laittaa paketin ennen lähettämistä. Olen tottunut, että Postissa …
Saarnani Pariisin olympialaisista
Photo by Vlad Vasnetsov on Pexels.com 12 sunnuntai helluntaista. Päivän evankeliumi: Matt. 23: 1-12 Olen seurannut Pariisin olympialaisia tässä jonkin verran. Olympialaiset ovat suurten tunteiden juhlaa. Se ehkä siinä katsojaakin eniten kiinnostaa, miten tunteet poukkoilevat suuresta onnistumisen ilosta surullisiin tragedioihin. Suurena onnistumisena mieleeni jäi Ruotsin edustajan Armand Duplantiksen suoritus seiväshypyssä. Ylipäätään jo se koko suoritus …
Helsingin kattojen yllä
Olin miesystäväni Arton kanssa Helsingissä hääjuhlassa ja kotimatkalla kävelimme legendaarisen kymppikerroksen ohi. Päätimmekin sitten mennä vasta seuraavalla junalla Korsoon, jotta voimme piipahtaa pikaisesti Helsingin kattojen yllä. Helsingin keskustassa Vaakuna-hotellin yläkerrassa on ravintola nimeltä 10. Kerros. Se sijaitsee nimensä mukaisesti hotellin kymmenennessä kerroksessa. Minulla on paljon muistoja tästä ravintolasta. Olin varmaan nippa nappa 18-vuotias, kun olin …
Voiko homo uskoa Jumalaan, jos hän ei saa rakastaa?
Photo by Pixabay on Pexels.com Muutin jo 15-vuotiaana balettiopintojen perässä Porista Helsinkiin. Paras ystäväni tuolloin oli homoseksuaali nuorukainen, joka myös opiskeli Suomen Kansallisoopperan balettikoulussa. Me olimme jatkuvasti yhdessä ja meillä oli todella kivaa. Olimme läheisiä, oikeastaan olimme kuin paita ja peppu. Asuimme noin sadan metrin etäisyydellä toisistamme. Muistan sellaisenkin tilanteen, etten saanut yöllä unta ja …
Jatka lukemista Voiko homo uskoa Jumalaan, jos hän ei saa rakastaa?
Balettipappi hoivakodissa
Tänään oli hoivakoti Jokisimpukassa Sanajumalanpalvelus ja balettiesitys. Tässä blogissa näytän miten nämä kaksi yhdistetään. Juhlasaliin oli tuotu pöytä Sanajumalanpalvelusta varten. Vein pöydälle valmiiksi kirkkokäsikirjan ja virsikirjan. Pukuhuoneena oli saunatilat. Penkille kertyi heti aika paljon tavaraa. Pukeuduin albaan. Jumalanpalveluksen tekstit ovat viime sunnuntailta. Toinen sunnuntai pääsiäisestä. Päivän liturginen väri on valkoinen. Päivän teksteissä puhutaan Hyvästä paimenesta. …
Talviriparin konfirmaation saarna
Tänään minulla oli Luvian kirkossa Eurajoen seurakukunnan talviriparin konfirmaatio. Julkaisen tässä blogissa tänään saarnan, jonka pidin tilaisuudessa. Matt. 4:18-20 Rippikoulun tavoitteena on kristinuskon perusasioiden omaksuminen. Rippikoulussa pohdimme myös eettisiä ja moraalisia kysymyksiä. Mikä on oikein ja mikä väärin. Mitä tarkoittaa synti, entä sovitus? Mihin Jeesus meitä kutsuu? Yksi keskeinen kysymys kristinuskossa on kysymys hyvästä ja …
Kärsimyksen kultainen kruunu
Photo by Rodolfo Clix on Pexels.com Veljeni, pitäkää pelkkänä ilona niitä monenlaisia koettelemuksia, joihin joudutte. Tehän tiedätte, että kun uskonne selviytyy koetuksesta, tämä synnyttää teissä kestävyyttä. (Jaak. 1:2-3.) Jaakobin kirjeessä kehotetaan seurakuntalaisia pysymään uskossaan vahvoina. Kristityt alkuseurakunnat joutuivat taistelemaan asemastaan ja heitä vainottiin. Kristinuskon alkuaikoina seurakuntien johtajat lähettivät kirjeitä seurakuntiin vahvistaakseen heidän uskoaan. Tämä kirje …
Juhlapäivä
Tänään täytän 50 vuotta. Leivoin äidin kanssa juhlan kunniaksi joulun ylijäämäpiparitaikinasta tällaisia viiskymppispipareita. Sain myös kukkalähetyksen. Sosiaalisessa mediassa onnitteluja on myös tullut paljon. Lämmin kiitos muistamisesta! On aika mukavaa täyttää pyöreitä. Mitään ikäkriisiä en tunne. Ja miksi tuntisinkaan? Viiskymppiä on hyvä ikä. Olen joskus pysähtynyt pohtimaan sitä, että miksi mediassa tyrkytetään aina niin paljon sellaista …
Voisinko antaa toisen olla minua suurempi?
Photo by David Geghamyan on Pexels.com Kolmannen adventin evankeliumiteksti: Joh. 1: 19-27, kertoo Johannes Kastajasta. Ohessa pohdintojani päivän Sanasta: Johannes Kastajasta käytetään nimitystä edelläkävijä. Englanniksi forerunner. Netin sivistyssanakirjan: Suomisanakirjan mukaan edelläkävijällä tarkoitetaan henkilöä, yritystä tai maata, joka on jossakin asiassa muita edistyksellisempi. Edelläkävijä mielletään siis yleensä yksilöksi, joka on jollain tavalla edellä muita. Johannes Kastaja …
Kuusi rukouksen huonetta
Olen suorittamassa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pastoraalikurssia nimeltä Kirkon usko, tunnustus ja ekumenia. Kokonaisuuteen kuuluu melkoisen paksu setti kaikenlaista luettavaa ja kirjoitettavaa. Sen lisäksi meillä on ollut viisi tiivistä koulutuspäivää Turussa. Olemme käyneet pappikollegojen kanssa monia kiinnostavia keskusteluja aiheista, jotka keskittyvät erityisesti Suomen evankelis-luterilaisen kirkon oppiin ja uskoon. Mutta samalla kurssilla tutustuimme myös pariin muuhun uskontokuntaan …
Turistina Turun Tuomiokirkossa
Lähdin 17-vuotiaan lapseni kanssa minilomalle Turkuun. Ensimmäiseksi starttasimme kohti Turun Tuomiokirkkoa. Tämä Suomen kansallispyhäköksikin tituleerattu, osin jo keskiajalta peräisin oleva kivikirkko on valtakunnallisestikin merkittävä rakennus. Minulla on tähän kirkkoon myös syvä henkilökohtainen suhde. Minut vihittiin papiksi Turun Tuomiokirkossa 21.11.2021. Kirkon alttari on huikaisevan kaunis. Muistan sen jännittävän hetken kun minut vihittiin papiksi tämän kaiteen äärellä. …
Huomaammeko kiittää?
Photo by Oleksandr P on Pexels.com Tämä kirjoitus on aikaisemmin julkaistu Länsi-Suomi -lehdessä 10.9.2023 Huomaammeko kiittää?Tämän sunnuntain pyhän aiheena on kiitollisuus. Päivän virressä sanotaan:”Kiitos nyt Herran! Hän kaiken on alku ja luoja. Siipeinsä varjossa meillä on turva ja suoja. Huomaatko sen,kuinka on uskollinen armon ja autuuden tuoja?”Kiitollisuus on aihe, joka tutkitusti vaikuttaa positiivisesti ihmisen hyvinvointiin. …
Rattifakiirina Helsingin keskustassa
Olen nyt kohta kahden vuoden ajan työskennellyt Eurajoen seurakunnassa. Liikenne sielläpäin on ihan unelmaa. Kasitiellä liikkuu kyllä vilkkaasti autoja, mutta liikenne on sujuvaa. Porista Eurajoelle on noin 35 kilometriä. Tämä matka taittuu reilussa puolessa tunnissa. Luvian kirkolle ajelen noin 20 minuuttia. Olen nyt kesälomalla ja vietän lomaa toisessa kotikaupungissani Vantaalla. On todella kivaa viettää laatuaikaa …
Rakkauden hinta?
Raha, valta, menestys ja hyvä maine. Nämä neljä ovat kovaa valuuttaa maailmassamme. Ne ovat sitä tänään ja ne ovat olleet sitä myös Jeesuksen aikoina. Päivän evankeliumissa rikas mies kysyy Jeesukselta, miten hän perisi iankaikkisen elämän ja saa häneltä tiukan vastauksen. Jeesus sanoo miehelle: ”Yksi sinulta puuttuu. Mene ja myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna …
Ukulele F
Olen pappina Eurajoen seurakunnan musariparilla Luodon leirikeskuksessa. Musariparin tavoitteeksi asetettiin, että jokainen leiriläinen soittaa jotain instrumenttia. Mietin siinä sitten tietenkin kuumeisesti, että koskeeko tämä sääntö myös pappia. Iltaohjelman aikana ukulelet kiersivät piirissä sointuohjelappusten kanssa, mutta en kehdannut ottaa soittimia nuorten käsistä. Olen elämäni aikana useampaan kertaan aloittanut kitaransoiton opiskelun, mutta se on aina tyssännyt ajan …
Pappi ja Saatana Lidlin parkkiksella
Photo by Marjan Blan on Pexels.com Ajelin eilen Tuomasmessusta kotiin ja poikkesin matkan varrella käymään Lidlissä. Noustessani autosta, näin vähän matkan päässä miehen, joka niin ikään nousi ylös autosta. Miehellä oli päällään musta huppari, jossa oli tulenlieskoja. Hupparissa luki: ”I am Satan”. Minua jotenkin hymyilytti tuo tilanne ja mietinkin, että olisihan se kiinnostava kohtaaminen, jos …
Elämän leipää vai elintarvikkeita?
Photo by Gil Goldman on Pexels.com Ensi sunnuntain pyhäpäivän aiheena on elämän leipä. Päätin sitten napsaista kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja julkaista tulevan saarnani täällä blogissa, kun taas tuli yllättäen kuukauden 17. päivä ja saarnakin pitää kirjoittaa. Tässä siis tämä: Tekstit: Joh. 6:24-35. Psalmi 84: 6-10, 13. Tämän sunnuntain aiheena on Elämän leipä. Evankeliumi kertoo …
Lauri Tähkä-saarna
Pyhän aihe, Jumalan Sanan kylvö. Tekstit: Hoos. 10:12-13, 1. Kor. 3:7-15, Joh. 4:31-38. "Minkä kylvää sen niittää." Tämä on meille kaikille tuttu sanonta. Raamatussa käytetään usein vertauskuvia, jotka löytyvät luonnosta. Tämän päivän pyhän aiheena on Jumalan sanan kylvö. Meidän ihmisten tulee luottaa siihen, että elämämme on Jumalan kädessä. Me voimme viljellä maahan siemeniä ja hoitaa …
Uskollisuuden inflaatio
Photo by cottonbro studio on Pexels.com Tinder, Valo, E-kontakti, Match.com. Osa-aikatyö, sijaisuus, freelancer, kevytyrittäjä. Pätkätyö, pätkäsuhde, deittailuarvo ja ketterät työmarkkinat. Nämä käsitteet ovat arkipäivää vuonna 2023. Elämme sitoutumattomuutta suosivassa maailmassa. Avioliitto on instituutiona kärsinyt inflaation ja elinikäiset työsuhteet ovat nykyään harvinaisia. Avioliitto on luotu suojaamaan perhettä. Martti Lutherin aikaan perheen työnjako noudatti yleensä sellaista mallia, …
Muistelmia BalleRiinan uralta
Uudelleenjulkaisu 10 vuoden takaa Tämä blogi on kirjoitettu alun perin sivuille http://www.poweriina.fi (sivut eivät ole enää käytössä) Järjestin juhlanäytöksen 31.8.2012 yhdessä silloisen Pienen suomalaisen balettiseurueen kanssa yhteistyössä (Ryhmän nykyinen nimi on Ballet Finland). Blogissani markkinoitiin 20-vuotis juhlanäytöstäni: Ballerinan perintö -gaalaa. Tämä blogi kannattaa lukea kokonaisuudessaan aloittaen luvusta 1. Scrollaa siis tämän sivun loppuun ja aloita …
Ikiomat Reelsit
Reels 1: kissat Photo by Pixabay on Pexels.com Reels 2: baletti Photo by Pixabay on Pexels.com Olin papiston päivillä Seinäjoella 12-13.10.2022. Osallistuin sometyöpajaan, jota veti Visa Viljamaa ja Jan Ahonen. Tilaisuudessa keskusteltiin erilaisista somekanavista ja muun muassa siitä, miten eri ikäluokat käyttävät eri kanavia sosiaalisessa mediassa. Tällä hetkellä parhaiten on pitänyt pintansa Instagram, jota käyttää …
Kymmenen talentin mies
Photo by Carlos Pernalete Tua on Pexels.com Tämä blogiteksti pohjautuu saarnaani Luvian kappelihartaudessa. Matteuksen evankeliumi 25. luku, jakeet 14-30. Inspiraation lähteenä on ollut myös Tuomo Lingrenin blogiteksti, kouluun lähtevien siunaus. Me ihmiset olemme erilaisia. Yleensä jokainen on hyvä jossakin. Jotkut ihmiset ovat erityisen lahjakkaita ja hyviä monissa asioissa. Jumala on antanut meille erilaisia lahjoja. Joku …
Festaripappina
Pastori Laurila Pori Jazzeilla Porissa on ollut tämän viikon ajan niin sanottu ”superviikko”. Maanantaista sunnuntaihin Pori on täyttynyt ihmisistä. Poriin on saapunut väkeä kaikkialta Suomesta ja maailmalta. Maanantaista perjantaihin on ollut SuomiAreenalla tapahtumia monin paikoin. Ihmiset ovat kokoontuneet seuraamaan yhteiskunnallisia keskusteluja tärkeistä aiheista. Samaan aikaan on ollut myös Pori Jazz -festivaali. Musiikki on soinut monilla …
Löysin sisäisen uimavalvojani
Olin vuonna 2019 työharjoittelussa Riihimäen seurakunnassa. Harjoitteluohjaajanani oli mahtava persoona, Kalle Leppälä. Osallistuin tuolloin talviriparille ja olin elämäni ensimmäistä kertaa uimavalvojana. Tuo avannon nurkalla värjöttely untuvatakki päällä väristen ei ollut mitenkään mielipuuhaani. Nyt olen Eurajoen seurakunnassa kappalaisen viransijaisena ja olen pappina riparilla Luodon leirikeskuksessa. Täällä olen ollut uimavalvojana monta tuntia, eikä se ole tuntunut lainkaan …
Kaatuneitten muistopäivän puhe
Photo by Baptiste Valthier on Pexels.com Viime sunnuntaina, 15.5.2022 vietimme kaatuneitten muistopäivää. sain kunnian pitää puheen Eurajoen sankarihaudoilla. Julkaisen puheeni täällä blogissa. Kaatuneitten muistopäivän puhe vs. kappalainen Riina Laurila, Eurajoen seurakunta Tänään vietämme kaatuneitten muistopäivää. Muistamme teitä, jotka kaaduitte sodassa, jotta me saisimme elää vapaana. Teidän ansiostanne meillä on vapaa ja itsenäinen Suomi. Kuulun siihen …
Pääsiäispäivän saarna Ilkka Kanervan muistoksi
Photo by solod_sha on Pexels.com Olin tänään liturgina ja saarnaajana Eurajoen kirkossa pääsiäispäivän messussa. Saarnassani muistin Suomen eduskunnan pitkäaikaisinta kansanedustajaa Ilkka Kanervaa. Julkaisen tämän pääsiäispäivän saarnani blogissani. Pääsiäispäivän saarna Pääsiäisen kertomus Jeesuksen ylösnousemuksesta on toivon ja ilon sanoma. Pääsiäisen evankeliumi kertoo siitä, miten Jeesus voitti kuoleman ja kuolemallaan avasi meille jokaiselle tien iankaikkiseen elämään. Tänä …
Jatka lukemista Pääsiäispäivän saarna Ilkka Kanervan muistoksi
Sodan pelko ja perusturvallisuuden tunne
Sota Ukrainassa on nostanut uutisaiheeksi pelon. Viime päivinä on puhuttu erityisesti nuorten pelosta ja siitä, miten sotauutiset vaikuttavat nuoriin. Mieli ry:n tiedotteessa kerrotaan, että Mieli ry:n kriisipuhelimessa on käyty yli 400 keskustelua, jotka liittyvät Venäjän hyökkäykseen Ukrainaan. Helmikuussa 2022 kriisipuhelimeen tuli yhteensä 33 000 soittoa. Tämä on enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Ihmisissä on herännyt huoli sodan …
Kynttilän herkkä ja voimakas liekki
Helmikuussa vietettiin kynttilän päivää. Kirjoitan tänään blogissani mietteitäni kynttilästä rukouksen elementtinä ja taivaallisen valon symbolina. Photo by Dazzle Jam on Pexels.com Kynttilä symboloi taivaallista valoa. Olen pohtinut sitä, miten suuri voima kynttilän pienellä liekillä on. Yhdellä kynttilällä voi sytyttää valtavan määrän kynttilöitä. Yksi kynttilä riittää myös nuotion, takan tai saunan sytyttämiseen. Pienellä liekillä on eksponentiaalinen …
Sammakkoleivos
Sarpin herkullisella sammakkoleivoksella on pitkät perinteet Tänään juhlistimme syntymäpäivääni äidin luona Porissa nauttimalla kahvit ja sammakkoleivokset. Sammakkoleivos on ollut yksi lempiherkuistani ihan lapsesta saakka. Tämä hymyilevä ”möykky” edustaa perinteistä porilaista konditoriakulttuuria. Löysin Ylen videon, jossa kerrotaan sammakkoleivosten historia: ”Sammakkoleivoksia tarjotaan aina ulkopaikkakuntalaisille ja niitä käydään varta vasten nauttimassa Porissa. Porin oma, epävirallisen virallinen kaupunkileivos herättää …
Yliopiston kermakakku
Sain kunnian pitää puheen Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan valmistuneiden etäjuhlassa. Julkaisen puheeni täällä blogissa kirjoitettuna. Alla on myös linkki etäjuhlaan Youtubessa. https://www.youtube.com/watch?v=38JVb2fIJ_M&t=551s Valmistuneen puhe 2021 Vuonna 2008 aloitin fuksina Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa. Osallistuin avajaisjumalanpalvelukseen Helsingin Tuomiokirkossa. Saarnaajana jumalanpalveluksessa oli Leena Huovinen. Messusta vaikuttuneena kuljin muiden ihmisten vanavedessä yliopiston päärakennuksessa järjestettyyn kahvitilaisuuteen. Kun aloin keskustelemaan …
Littoisten kyläkirkossa
Littoisten kyläkirkon kaunis pieni alttari ja vaihtuva alttaritaulu Olin tänään Turun arkkihiippakunnan ordinaatiokoulutuksessa piispa Mari Leppäsen johdolla. Koulutuspaikkana oli Liedon seurakunnan alueeseen kuuluva Littoisten kyläkirkko. Littoisten kyläkirkko on siinä mielessä poikkeuksellinen kirkko, että sitä ei ole alun perin tarkoitettu kirkkorakennukseksi. Kirkko on aikaisemmin toiminut verkatehtaan henkilökunnan kirjastona ja lukusalina. Kirjaston rakennusajankohta on arviolta vuonna 1890. …
Enkeli Lidlin kassalla
Photo by Lisa on Pexels.com Kävin pari päivää sitten Lidlissä ruokaostoksilla. Olin ladannut kaikki ostokset hihnalle ja kassa oli piippauttanut ne läpi. Aloin kaivaa kassiani, ja kuinkas ollakaan, kukkaroa ei siellä ollut. Mietin, että eipä tässä auta muu, kuin latoa ostokset kassiin ja tulla myöhemmin hakemaan ne – kukkaron kera. Surkuttelin ääneen, että mitäköhän mun …
Kotialttari
”Olisiko nyt sopiva hetki rakentaa kotialttari?” -kysyy pappi Helena Castrén Sana-lehdessä. Kotialttari voi olla nurkkaus, seinä tai pöytä kodissa, joka kutsuu erityisesti rukoukseen. Kotialttarille voi sijoittaa esimerkiksi Raamatun, käsityön, ikonin tai enkelin. Kotialttari on ikkuna taivaalliseen pyhyyteen. Olen rakentanut omaan kotiini kotialttarin Ikea Kallax-hyllyn päälle. Alttaritaulunani on äitini, Riitta Laurilan, maalaiskirkkoa kuvaava pastelliliitupiirros vuodelta 2014. …
Tähtipölyä ja teologiaa
Photo by eberhard grossgasteiger on Pexels.com Olen viettänyt kotona laatuaikaa katsellen Ruutu plussasta vanhaa Idols-kilpailua ja lukemalla välillä Eero Huovisen Saarna? -kirjaa. Minusta on liikuttavaa katsella, kun nuoret ihmiset toteuttavat unelmiaan Idols-kilpailussa. Mieleeni palaa muisto omasta nuoruudestani, jolloin olin valmis antamaan kaikkeni toteuttaakseni unelmani tanssijan ammatista. Idols-tuomari Jannika B kiteyttää kilpailun idean näin: ”Idols kertoo …
Arki alkoi kello kaulassa
Päivän raskain hetki. Jokainen arkiaamu. ”Ihmiset voidaan vuorokausirytmin mukaan jakaa aamuvirkkuihin ja iltavirkkuihin sekä niihin, jotka ovat siltä väliltä. Tätä kutsutaan henkilön luontaiseksi vuorokausirytmiksi eli kronotyypiksi. Luontaisen vuorokausirytmin perustan määräävät geenit, mutta lopputulokseen vaikuttavat myös muut tekijät – suhde on ns. fifty/fifty, eli geenien osuus on puolet ja loppu johtuu muista tekijöistä. Varsinaisia kronotyyppigeenejä ei …
Muheva maaperä
Tänään alkoi kasvatuksen pastoraalikurssi Järvenpäässä. Pastotaalikurssit ovat täydentäviä opintoja, joita papit tekevät pappisvihkimyksen jälkeen. Minusta nämä ovat paitsi lisätaitoja antavia kursseja, myös kiva tapa kohdata muita pappeja ja käydä ammatillisia keskusteluja. Tänään aloitimme päivän kartalla, johon oli sijoitettu sintsikankaisia paikkoja. Sijoitin itseni alitajunnan virran ja luottamuksen lammen välimaastoon. Sitten jatkoimme Legotyöskentelyllä ryhmissä. Rakensimme työmme vihreälle …